===Magneettikuvaus===

Reuma- ja sidekudossairauksien aiheuttamien mahdollisten muutosten toteamisessa paras kuvantamismenetelmä on magneettikuvassa käyminen. Magneettikuvaan tullaan aina lääkärin lähetteellä. Itse olen ollut kahdesti magneettikuvassa, eli ensimmäisen kerran Satasairaalassa Porissa ja toisen kerran Turussa avomagneetissa. Olen aika jännä tyyppi siitä, että en ole milloinkaan tuntenut minkäänlaista neulakammoa tai kammoa gastro- ja kolonoskopiaa kohtaan, mutta sen sijaan minulla on ollut aina pieni ( lue huomattava ) ahtaanpaikan kammo. Ahtaan- ja suljetun tilan kammosta johtuen ei lähete magneettikuvaukseen ollut minulle mitenkään iloinen uutinen siitä ensin kerran lääkäriltä kuullessani.

Magneettikuvassa olin Porin satasairaalassa vuonna 2011 ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa avomagneetissa vuonna 2014. Tyks sijaitsee eri sairaanhoitopiirin alueella kuin mihin minä kuulun. Kuulun itse Satakunnan sairaanhoitopiirin alaisuuteen, kun taas Tyks kuuluu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin. Omalla autolla siis ajeltiin Tyksiin ja myöhemmin hain netin kautta Kelalta meno-ja paluumatkasta sairaanhoitokorvaukset. 

Magneettikuvauksen avulla havaitaan ajoissa kaikki mahdolliset muutokset nivelissä, kuten synoviitin syntyminen. Synoviitti tarkoittaa nivelkalvon tulehdusta, jota reuma- ja sidekudossairauksia potevilla henkilöillä usein on kehossaan. Nivelkalvon tulehdus liittyy suoraan useisiin nivelvaivoihin, kuten erityisesti polviin. Yleisesti nivelissä oleva tulehdus on nivelrikon, kihdin tai psoriaasin aiheuttamaa. Reumapoliklinikoilla käytetyin tapa selvittää nivelrikkoa ja synoviittien syntymistä lienee ultraäänitutkimus.

===Minkälaista magneettikuvaus on käytännössä?===

Magneettikuvauksen avulla otetaan kuvia elimistöstä ilman haitallisia röntgensäteitä. Magneettikuvauksen kohteina saattavat olla esimerkiksi raajat, nivelet, selkäranka, aivot, sydän, rinnat, suolisto ja verenkierto sekä niin sanotut hoitavat toimenpiteet. Magneettikuvaus ei nykytiedon mukaan aiheuta minkäänlaisia haittavaikutuksia ihmisen elimistöön.

Minulle magneettikuvaus ahtaan paikan kammostani huolimatta toimi loistavasti ja uskon, että olen jo päässyt vähän kammostani magneettikuvausta kohtaan. Oletan, että jos vielä magneettikuvaan joutuisin ( "koputan puuta") niin en tarvitsisi avomagneettia, vaan menisin tavalliseen magneettikuvauslaitteeseen. 

Sopiiko magneettikuvaus kaikille ihmisille? Magneettikuvauksen turvallisuudesta huolimatta, vastaus on ei. Henkilöitä, joille magneettikuvaus ei sovi, on maailmassa ja pienessä Suomessakin jonkin verran. Magneettikuvan ottaminen ei sovi henkilöille, jotka käyttävät sydämentahdistinta tai implantteja. Heidän kohdallaan käytetään yleisesti jotakin korvaavaa tutkimusmuotoa.

Magneettikuvaus ei satu, vaan se on täysin kivuton toimenpide. Kuvauksen kesto on tavallisesti 30-60 minuuttia, ja kuvaus tapahtuu aina ilmastoidussa, valaistussa magneettikuvauslaitteessa. Magneettikuvan ottaminen ei valitettavasti ole kaikkein hiljaisin toimenpide terveydenhuollossa, mutta siihen löytyy yllättävä apu. Tutkittavalle henkilölle annetaan korvatulpat tai kuulokkeet tutkimuksen ajaksi, ja mikä mukavinta henkilöllä on halutessaan mahdollisuus kuunnella musiikkia tai muuta radio-ohjelmaa. Magneettikuvauslaite on aina avoin molemmista päistä.

Tutkimuksen onnistuminen edellyttää, että kuvauksen kohde pysyy paikallaan, joten istuma-asento halutaan saada aina mahdollisimman hyväksi. Tutkimuksen aikana potilas on suorassa puhe- ja merkinantoyhteydessä hoitajaan. Potilas voi ottaa myös halutessaan saattajan mukaan tutkimuskohteeseen, joka usein lieventää magneettikuvaukseen kohdistuvia pelkoja.

Magneettikuvauksen mahdollistaa elimistön vetyatomien magneettiominaisuudet. Kuvauksessa käytetään aina niin sanottua tehosteainetta, jota laitetaan ruiskun avulla kädessä sijaitsevaan kyynärlaskimoon. Tehosteaine helpottaa magneettikuvien tulkintaa. Jotkin henkilöt saattavat pelätä, että mitä tehosteena käytetty varjoaine tekee heidän elimistölleen. Tehosteaine erittyy kuitenkin aina munuaisten kautta virtsarakkoon ja poistuu heti virtsan mukana pois tutkittavan henkilön elimistöstä. 

===Avomagneetti tarjoaa helpotusta ahtaan paikan kammoisille===

Magneettikuvaukseen käytetty ympäristö on aina luonnollisesti rauhallinen, ja ennen magneettikuvausta potilas voi kertoa kuvan ottajalle magneettikuvaan liittyvistä peloistaan. Potilaan kannattaa muistaa, että toimenpide on kuitenkin nopeasti ohi ja kuvaus tehdään aina potilaan hyödyksi. Kuvauksella todetaan tai suljetaan pois erilaisia sairauksia. Avomagneettien suosio esimerkiksi aivokuvauksissa on suuri ja sen avulla saadaan kuvaa aivoverenkiertohäiriöistä, verisuonipoikkeavuuksista ja verenvuodoista. Röntgenhoitaja näkee ja kuulee koko ajan potilaan ja potilaalla on mahdollisuus halutessaan myös pyytää tutkimuksen keskeyttämistä. Kannattaa muistaa, että terveydestään huolehtimen ja diagnoosin saaminen henkilöä vaivaaviin oireisiin on kaikkein tärkeintä. Käytännössä, jos potilas pyytää tutkimuksen keskeyttämistä, voi olla ettei uutta aikaa magneettikuvaan välttämättä saakaan tai uusi aika lääkärin lähetteellä saadaan vasta pitkän ajan, kuten vaikkapa puolen vuoden kuluttua. Magneettikuvaan kannattaa valmistautua rauhallisesti itseään tsempaten, mahdollisen pelkonsa voi voittaa ja se todella kannattaa. 

Magneettikuvaan valmistautuessa, älä käyttää meikkiä, koruja tai lävistyskoruja. Magneettikuvaa edeltävänä ja samana päivänä tutkittava henkilö saa aina syödä ja juoda normaalisti.